Johtajuuden käsite määritettiin uusiksi Staconin sukupolvenvaihdoksessa

johtajuus-referenssi

Asiakas

Stacon

Kesto

6 kk

Konsultit

Matti Perttula
Tarja-Maaria Tuosa

Ota yhteyttä!

Helsinkiläisessä insinööritoimisto Staconissa oli menty alusta asti perustajansa Kalevi Hämäläisen johdossa. Sukupolvenvaihdoksen yhteydessä Innotiimi-ICG pyydettiin mukaan sparraamaan uusia toimintatapoja. Ratkaisuiksi löydettiin itseohjautuvat osaamistiimit ja aivan uusi johtamisjärjestelmä, sekä uusi toimitusjohtaja.

”ICG Innotiimin konsultit osoittivat eri näkökulmillaan meille uudet suuntaviivat. Olemme ihan erilainen toimisto tänä päivänä kuin vuosi sitten.”

– Jonne Järvinen, toimitusjohtaja, Stacon

Haaste

Vanhat toimintamallit toimivat ennen, mutta eivät enää muuttuvassa maailmassa. Mistä toimiva ratkaisu uuden ajan vaatimuksiin?

Ratkaisu

Hierarkkista rakennetta alettiin purkaa ja uudenlainen osaamistiimirakenne otettiin käyttöön. Myös johtamisen rooleja kirkastettiin. Apuna Balanced Scorecard (BSC) ja muutosohjelman tiekartta.

Vaikutukset

Tuloksena uudenlainen johtamistyyli, jossa toimitusjohtajan tehtävä on palvella henkilöstöä. Itseohjautuvat osaamistiimit ratkaisevat työn haasteita itsenäisesti ja jakavat aktiivisesti tietoa keskenään.

Insinööritoimisto Stacon tekee joustavaa ja tehokasta sähkösuunnittelua ja konsultointia. Kalevi Hämäläinen perusti yrityksen vuonna 1992 ja toimi siitä lähtien yrityksen toimitusjohtajana. Vuoden 2020 kesällä Kalevi kuitenkin totesi haluavansa siirtyä pikkuhiljaa pois operatiivisesta työstä. Oli sukupolvenvaihdoksen aika.

Yhtiön kehitystä haluttiin jatkaa perhevetoisesti, joten Kalevin poika, Juhani Hämäläinen, tuli mukaan hallitustyöskentelyyn. Toimitusjohtajan paikka avattiin hakuun ja tässä vaiheessa sparrausavuksi kutsuttiin ICG Innotiimin Matti Perttula.

Sukupolvenvaihdos tapahtuu sujuvasti toimivilla toimintamalleilla

Perttulan avulla ratkaisu löytyi läheltä: varatoimitusjohtaja Jonne Järvinen. Jonne oli työskennellyt Staconilla jo vuodesta 2008 ja tunsi työn vaatimukset hyvin.

”Matti auttoi meitä huomaamaan, että työhön ja johtamiseen on löydettävä uusia toimintamalleja. Jotta voimme kehittyä vastaamaan uuden ajan vaatimuksiin, meidän on luovuttava joistakin totutuista toimintatavoista ja opetella tekemät asiat eri tavalla”, Järvinen toteaa.

Yksi tärkeimmistä opeista oli, että henkilöstön hiljainen tieto pitää saada koko parikymmenhenkisen tiimin käyttöön. Perustettiin osaamistiimit ja projektikohtaiset toteutustiimit, jotka jakavat tietoa itsenäisesti ja ratkaisevat ongelmia itseohjautuvasti, eikä kenenkään tarvitse painia haasteiden kanssa yksin. Hierarkkista rakennetta alettiin muokata joustavammaksi ja paremmin laajentuvan yrityksen kasvusuunnitelmiin sopivaksi.

Onnistunut toimitusjohtajan vaihdos vaatii asiantuntevaa tukea

Kun Järvinen valittiin toimitusjohtajaksi, hän huomasi tarvitsevansa itsekin uusia taitoja. Miten kohdata henkilöstö uudessa roolissa? Miten saada erilaiset persoonat oppimaan ja yhdessä kehittämään uusia toimintamalleja?

Tarja-Maaria Tuosa, tuttavallisemmin Tama, oli tässä minulle suurena apuna. Tulin hänen avullaan siihen tulokseen, että toimitusjohtaja ei ole se, joka ylhäältä sanelee, miten asiat tehdään. Näen roolin pikemminkin henkilöstön tukijana tai jopa palvelijana”, Järvinen arvioi.

Sparrauksesta saadut opit siivittävät muutosmatkaa jatkossakin

Vuosi 2021 oli Staconille vauhdikasta muutoksen aikaa. ICG Innotiimin kanssa tehty sparraustyö päättyi helmikuussa, jonka jälkeen Järvinen tiimeineen toi oppeja käytäntöön.

”Olemme vasta muutosmatkamme alussa, mutta ainakin meillä on yhteinen päämäärä. Tällä hetkellä hyödynnämme kaikkea sitä materiaalia, mitä saimme ICG Innotiimin kanssa aikaan. Uudenlainen avoimuus ja keskustelun kulttuuri on selvästi läsnä, vaikka toki monia prosesseja on vielä kehitettävänä. Olen varma, että yhteistyö ICG Innotiimin kanssa jatkuu löytäessämme uusia sparrauksen kohteita, ehkä jo ensi vuonna”, Järvinen summaa.

 

Onko yrityksessänne edessä sukupolven- tai toimitusjohtajan vaihdos? Tehdään muutos onnistuneesti yhdessä!

 

Matti Perttula

Managing Partner