Kun työturvallisuuden yhteydessä puhutaan päämäärästä, tavoitteista, arvoista ja periaatteista, yleisimmin toistuva termi on nolla, tarkemmin ”nolla -tapaturmaa, ”tapaturmataajuus nolla” tai ”vision zero”, ”zero culture”, ”zero harm”. Se näkyy myös lukuisten yritysten nettisivuilla, osalla jopa merkittävimpänä ohjaavana tavoitteena. Nollasta on puhuttu jo parin kolmen vuosikymmenen ajan, ehkä joillakin toimialoilla pidempäänkin. Kieltämättä nolla-ajattelu on toiminut yhteisenä työturvallisuuden päämäärää kuvaavana tekijänä niistä lähtökohdista, joissa aiemmin oltu ja sen tuloksena on tehty valtavasti hyvää kehitystyötä. Sen aika alkaa olla kuitenkin ohi, on aika uudistua.

”Nolla sinällään pitäisi olla itsestäänselvyys”

Nolla-tapaturmaa-ajattelu johtaa yleisesti siihen, että merkittävimmät vertailtavat työturvallisuuden KPI:t ovat tapaturmataajuus ja tapaturmien lukumäärä. Jopa niin, että ne ovat kehitystä kuvaavista mittareista määräävimpiä ja seuratuimpia.  Ehkä siksi, että ne selkeinä lukuina on helpointa ymmärtää. Niitä seurataan hallituksesta alkaen niin johtoryhmien, osastojen kuin eri toimintojenkin palavereissa. Kun nämä vielä kytketään johdon palkitsemiseen, on iso riski, että toimintaan syntyy vääristymiä. Tapaturmia aletaan peitellä ja tuloksia kaunistella. Korvaavaa työtä käytetään väärin tai jopa tapaturmien luokitusta muutetaan mittaria kaunistelevaksi. Valitettavasti nämä ilmiöt ovat totta.

”Nolla vinouttaa johtamista”

Toinen vinouma syntyy siitä, että turvallisuus ohjautuu tuotannon ja fyysistä työtä tekevien asiaksi, ei koko henkilöstön. Toimihenkilöt ja asiantuntijat, joilla ei ole suoraa säännöllistä yhteyttä tuotantoon, eivät koe itsellään olevan roolia turvallisuuden varmistamisessa ja kehittämisessä. Tapaturmien, vaaratilanteiden, poikkeamien tai toisaalta turvallisuutta edistävien ja varmistavien tekijöiden ketjuuntumista ei tunnisteta, jolloin esimerkiksi turvallisuushavaintoja tehdään kapea-alaisesti. Fokus painottuu fyysiseen turvallisuuteen. Kokonaisvaltainen, myös ihmisen toimintaan vaikuttavien psykososiaalisten tekijöiden huomiointi puuttuu kokonaan tai saa hyvin vähän tilaa. Havaintoja ei myöskään tehdä omasta roolista käsin ja omaan tekemiseen liittyen, vaan yleisesti koetaan vieraaksi ajatus siitä, että esimerkiksi johtoryhmät tai asiantuntijat tekisivät turvallisuushavaintoja esimerkiksi johtamiseen ja muutoksiin liittyen.

Kolmas vinouma syntyy edellisten seurauksena. Turvallisuuden tilannekuva jää reaktiiviseksi tai se on vääristynyt, koska puuttuu toisaalta ymmärrys, toisaalta työkalupakki, miten kokonaisvaltaisempaa tilannetietoisuutta rakennetaan. Kun tilannekuva on vajavainen, jää myös turvallisuudesta keskustelu kapea-alaiseksi. Konkreettisena esimerkkinä tästä useankin organisaation johtoryhmien jäsenten toteamus, että turvallisuusasiat käsitellään kokouksissa aina ensin, mutta jos ei ole sattunut mitään, siirrytään muihin tärkeisiin asioihin. Ennakoiva ja kehittävä keskustelu puuttuu tai jää vähäiseksi.

”Nolla johtaa ongelmakeskeisyyteen”

Neljäs vinouma kätkeytyy syvälle itse nolla-ajatteluun. Se tarkoittaa automaattisesti sitä, että pyritään poistamaan nollaan pääsemistä estävät vaaratekijät, riskit, puutteet, virheet ja ongelmat. Sinällään ihan relevantti, mutta lähestymiskulmasta tulee ongelmakeskeinen. Onneksi nykyisin on alettu kiinnittää huomiota myös onnistumisiin, aikaansaannoksiin sekä turvallisuutta edistävään toimintaan ja käyttäytymiseen. Se kun kuitenkin kattaa lopulta 85-90 % päivittäisestä toiminnasta. Monissa työpajoissa ja valmennuksissa on osallistujille ollut silmiä avaavaa, kun on kerätty havainnot ja kokemukset myös tältä puolelta, eikä puhuta pelkästään virheistä ja epäonnistumisista. Positiivisten havaintojen tekeminen ja käsittely vaatii kuitenkin systemaattista johtamista ja työkaluja, jotta siitä saadaan aidosti kehittämistä ja sen johtamista tukevaa. Proaktiiviseen turvallisuusjohtamisen tilannekuvan rakentamiseen tarvitaan siis työkalupakki, missä tilannetietoisuutta rakennetaan niin riskeihin liittyvillä kuin myös positiivisilla turvallisuushavainnoilla.

Mitä Nollan tilalle?

Tarvitaanko jokin vastaava koko turvallisuuskeskustelua ja turvallisuusjohtamista uuteen ohjaava käsite tai ajattelutapa? Mielestämme kyllä. Pitäisikö nykyaikainen turvallisuusjohtaminen perustua jatkuvasti päivittyvään proaktiiviseen tilannetietoisuuteen? Pitäisikö turvallisuusmittareilla ensisijaisesti mitata päivittyvään tilannetietoisuuteen perustuvia toiminnallisia tavoitteita? Lopultahan turvallisuusjohtamisella vahvistetaan turvallisuuden lisäksi vahvasti koko organisaation toiminnallisia ydintehtäviä ja tavoitteita.

Haluatko kuulla aiheesta lisää?

Ilmoittaudu mukaan webinaariimme 10.11.2023 klo 14–15, jossa annamme tietoa, inspiraatiota ja oivalluksia turvallisuusjohtamisen kehittämiseksi.